ELÄKÖÖN… MAAILMA ON SAANUT UUDEN PAAVIN!

  Kansakunnat iloitsevat uuden paavin valinnasta, ja Argentiinassa juhlitaan. Ovat nyt todella päässeet maailman-kartalle…

  Mitä tämä on? Ja mistä tämä kertoo?

  Radio Suomenkin tunnittaisissa uutis-lähetyksissä odoteltiin innostuneena valkoisen savun tupruavan savupiipusta, sen merkkinä, että katolinen kirkko on saanut uuden johtajan.

  Ja kun asia viimein oli selvillä, alkoivat täällä TV4:n iltaseitsemän uutiset kymmenen minuutin raportilla k.o. asiasta. Niin tärkeää se oli… Se siis priorisoitiin päivän tärkeimmäksi aiheeksi!

  Ja Hämeenlinnan lähistölle suunnitellaan jopa kahdenkin luostarin rakentamista. Juha Isosuo on jo ilmaissut ihastuksensa, ja pitää ajatusta mielenkiintoisena. Aika näyttää, tuleeko suunnitelmista totta, ja kuka ne siinä tapauksessa rahoittaa.

  Odotetaan nyt vielä, milloin muslimit alkavat suunnitella moskeijoita ja minareettejäkin sinne Hämeenlinnan liepeille! Kyllä silloin on ympäristö-arkkitehdeilla töitä, yrittäessään selittää minareettien sulautuvuutta suomalaiseen kulttuurimaisemaan.

  Niitähän sieltä vielä puuttuukin! Mutta ”no-hätä”, kyllä niiden pystyttämistä vielä tullaan tulevaisuudessa vaatimaankin. Olishan siinä Hämeenlinnalle kaksi komeaa silhuettia, Hämeen Linna ja minareetti.

  Täällä Ruotsissa on jo haettu lupaa (en nyt muista millä paikkakunnalla) rukousten kailottamiseen tornista… aivan iranilaiseen tapaan!

  Täällähän on muutenkin vallalla se käsitys, ettei voi vaatia musliimeja elämään maan tavalla, vaan että ruotsalaisen yhteiskunnan on mukauduttava heille sopivaksi.

  Ei ihme, jos tavalliset ihmiset tuntevat olevansa eksyksissä…

  Tapani

5 kommenttia artikkeliin “ELÄKÖÖN… MAAILMA ON SAANUT UUDEN PAAVIN!”
  1. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Kommentti tähän omaan:
    http://yle.fi/uutiset/uuden_paavin_kultaus_rapisee_jo/6538678
    Kyllä monenlaista teatteria on… Tapani

  2. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Hienoa
    Timo Soini on tyytyväinen katolisti
    Aarno Jii

  3. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Hyvä, Aarno!
    ”Mittee ´nä supajat”? No, en ole selvillä Soinin yksityisasioista. Loogillista olis, että jos perus-suomalainen on uskovainen, niin hän kuuluisi Suomen ”perus-uskon”, Evangelis-Luterilaiseen kirkkoon.
    Mutta tämä Soinin uskonnollisuus tai epä-uskonnollisuus, ei ole pääasia, johon tähtäsin.
    Ajatuksissani oli tämä massa-median epä-kriittinen raportointi paavin valinnasta.
    Joko oli takana ”uutiskuivuus”, tai sitten vielä pahempaa. Ehkä tämäkin kuuluu ”kulttuuri-maffian” kansan-kasvatukseen.
    Meitä yritetään tuudittaa hiljakseen käsitykseen, että vaikka mitä tapahtuu maan rajojen ulkopuolella, se vaikuttaa meihin. Siis, niinkuin olisimme yhtä kaikkien maiden kanssa, tässä globaalissa maailmassa. Ehkä jonkinlainen yritys saada meitä avartamaan katsomustamme, ja avaamaan itsemme epä-kriittisesti kaikelle ulkoapäin tulevalle.
    Paavi on valittu! Kuka välittää? (Vem bryr sig?)
    Minulle ei merkitse tippaakaan, kutsuuko paavi itseään Benedictucseksi tai Franciscukseksi. Mitä vaikuttaa meidän elämäämme, tuo muutaman kerran vuodessa parvekkeelle nouseva hahmo, joka mutisee tuskin kuuluvalla äänellä jotain epämääräistä?
    Ainoa paavi, josta minulla on ollut käytännön hyötyä, oli nimeltään ”Pius”… se oli se ultimaattinen vastaus, kun kyseltiin paavin nimeä (neljä kirjainta) niin monissa sanaristikoissa, aina ammoisista ajoista lähtien…
    Kyllä toivoisin median kiinnittävän huomiotaan jonkin verran adekvaatteihin asioihin. Paavista raportointi on kuin liikuttais jossain joulupukin maassa! En tiedä, itkeäkö, vai nauraa…
    Tapani

  4. avatar Kari Jokinen sanoo:

    Uuden paavin valinta on uutinen. On luonnollista, että uutislähetyksissä siitä kerrotaan. Noin miljardi katolisen uskon tunnustajaa on niin suuri joukko tässä maailmassa, että heidän johtajansa valinnasta voi uutisissa kertoa ihan pääosuudessa.

    Kreikkalaiskatolisen luostarin mahdollinen tulo näille seuduille, on paikallista normaalielämää. Täällä on kohtuullisen kokoinen seurakunta ja jos sen vaikutusalueelle joku yhteisö haluaa perustaa luostarin hiljentymis- ja hartauspaikaksi, se olkoon heidän oikeutensa.

    Kreikkalaiskatolinen uskonto tuli näille seuduille 1809 rauhanteon jälkeen venäläisten varuskuntien ja virkamiesten mukana. Uudelleen se vahvistui 1940-luvun lopulla karjalasta tulleiden ortodoksisiirtolaisten myötä. Ortodoksikirkko on osa paikallista kulttuuria. Annetaan sen elää omillaan. Ei muiden uskonnonharjoitus voi olla kenenkään naapurin ongelma.

  5. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Kiitos, Kari, mielipiteestäsi!
    Poikkeaa kylläkin aika tavalla siitä, minkä minä definioin uutiseksi.
    Tämä on tyypillinen median esille piiskaama ”uutinen”, kun useita kertoja päivässä raportoitiin ”ei vieläkään valkoista savua”, ja käytiin paikan päällä haastattelemassa hurmoksessa olevia ihmisiä.
    Ihmettelen vaan, mikä oli joukko täällä Suomessa, joka kärsimättömänä odotti, saadakseen nähdä savu-tuprutuksen, ja kuullakseen minkä nimen tämä uusi paavi ottaisi käyttöön?
    Tällainen ”uutinen” kuuluu suunnilleen samaan kategoriaan, kuin esim. Ruotsin prinsessan lapsesta raportointi.
    Ei mitään, millä olisi jotain merkitystä maailman kehityksessä.
    Katollinen kirkkohan on jo ”näyttänyt karvojaan” muissa yhteyksissä. Että sinne nyt saadaan uusi parvekkeelta vilkuttaja, ei muuta mitään.
    Pelkkä ilmoitus, että uusi paavi, Franciscus, on valittu… se olisi riittänyt täyttämään uutisoinnin kriteerit!
    Oikein aurinkoista viikon-vaihdetta! Tapani
    P.S. Ei talvi kyllä vielä hellitä. Täällä on luvattu, keskiviikon vaiheilla, paikkapaikoin jopa 30 senttiä uutta lunta… ja kovaa tuulta! Grrr… D.S.

Jätä kommentti

css.php