OLLOS HUOLETON…SUPO VALVEILL ON!

Täytyy myöntää, etten suuresti hämmästynyt, nähdessäni Ruotsin TV:n uutisissa raportin ISIS-järjestön toiminnasta. Raportissa ”suomalainen” (tarkoittaa: suomea puhuva) terroristi kertoi islamilaisuuden ihanuudesta.

Tämä propaganda-video on tietääkseni nähty myös Suomessa.

SuPo:n mukaan, on aihetta huoleen. Lausunnon mukaan, ääri-islamilaisen väkivallan uhka Suomessa on kohonnut Syyrian sodan vuoksi.

Paskan marjat! Perus-syy ei ole Syyrian sota, vaan se että islam-lahkojen sota on tieten tahtoen tuotu Suomeenkin, myöntämällä oleskelu-lupia ja Suomen kansalaisuus-oikeuksia, musliimi-maista tulleille maahan-muuttajille.

Tästä, asioita Ruotsissa seuranneena, olen varoitellut jo aikaisemmin. Ei vaan mene perille suomalaisille! Ihan nyt viime aikoina on pienestä havahtumisesta ollut merkkejä. Jopa ministeri Pekka Haavisto on asiaa julkisesti käsitellyt.

Onko välttämätöntä tehdä ne samat virheet Suomessa, joista ulkomailla on jo kyllin varoittavia esimerkkejä nähtävissä?

Emmekä me muutenkaan ”pelasta maailmaa”, ottamalla vastaan yhä enemmän ja enemmän ”kulttuurin rikastuttajia”. Tietääkseni  Afrikasta on tulossa miljoonia turvapaikan ja parempien elinehtojen hakijoita.

Tässä vähän kärjistettyä tekstiä. Tosiasia on kuitenkin, että olemme suurien haasteiden edessä. Vieläkö Euroopalla pelastumisen mahdollisuuksia?

Täällä Ruotsissa järjestetään valtiopäivä-, maakäräjä- ja kunnallis-vaalit sunnuntaina 14. syyskuuta.

Odotettavissa on, oman arvioni mukaan, vallanvaihto, oikealta vasemmalle.

Todella järkyttävää seurata tätä desperaatia lupausten määrää, joita satelee niin oikealta kuin vasemmalta, aina päivän puheenaiheiden mukaan. TV:n kyselyjen mukaan, eivät poliitikot enään itsekään muista, mikä puolue on luvannut mitäkin!

Kaksi mandaatti-kautta hallussa pitäneen allianssin suurin puolue, moderaterna (suom. kokoomus), on antanut epätavallisen lausunnon. Lausunnossa vedotaan maailman tilanteeseen, ja pyydetään ruotsalaisia avaamaan sydämensä.

Pakolaisten vastaan-otto tulee kuulemma paisumaan, ja vaatii yhä enemmässä määrin varoja. Mistään uusista reformeista ei ole puhettakaan tulevien vuosien aikana. Tämä puolue, joka aina on nimitellyt demareita veronkorottaja-puolueeksi, on nyt itse kuuluttanut suurista veron-korotuksista parin vuoden päästä, lisääntyneen pakolaisvirran vuoksi.

Kaille Syyriasta tuleville pakolaisille kun on luvattu pysyvä oleskelu-lupa Ruotsissa

Tämä täältä… tällä kertaa.

Terveisin! Silvo

3 kommenttia artikkeliin “OLLOS HUOLETON…SUPO VALVEILL ON!”
  1. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moro Silvio!
    Salama löi sunnuntaina, ja kaikenlaista sälää jouduin tietsikkaan ostamaan.
    Nostit esiin Syyrian pakolaiset, ja heitä pitäisi pakolaisstatuksen omaavina seuloa erittäin tarkkaan.
    Pitää kysyä, onko hän shiia vai sunni ja onko hän Assadin kannattaja vai vastustaja. Vain yhtä sorttia ristiin tarkastelusta voidaan ottaa Suomeen. Lisäksi pitää kysyä, onko suvussa ISIS-kurkunleikkaajia tai itsemurhapommittajia. Suomessa ainakin 70-luvulla työnhakijalta kysyttiin suvun mielisairauksista, itsemurhista tai fataaleista taudeista. Tuskin nykyään, mutta pakolaisten osalta pitäisi olla tarkkana, ettei vihanpito ulotu lintukotoomme.
    Vaihteeksi täällä sataa t. Hessu K.

  2. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Terve, Heikki!
    Tietokone on yleensä niin mahdottoman herkkä ukonilmoille. Vaikkei ihan paikan päälle sattuisikaan. Omaa kokemusta on…
    Toivottavasti, ennen sadetta, ennätit saada puitua ne mittaamattoman pitkät kuhilas-parijonot, jotka siellä Heinun peltoja koristivat!
    Ilahduttavaa, että olet jälleen ”up to date”, tieksikka-haaverin jälkeen!
    Paljon on nimittäin selvitettävää. Maailma vaikuttaa olevan ihan päälaellaan. Ryssät ovat kadottaneet viimeisetkin järjen-hivenet, pelaten vaarallista peliä maailman kohtalolla. Vaikuttaa, kuin tarkoituksena olisi hankkia niin monta vihamiestä kuin mahdollista. Venäjä on kadottanut sen viimeisenkin, vähäisen uskottavuutensa. Ryssien ”takaperoinen” ajatuksen juoksu vie Euroopan, yhä enemmässä määrin, sodan partaalle.
    Ei ihme, jos ihmisten myötätunto kääntyy enemmän ja enemmän NATO-mielteisemmäksi. Sen huomaa kyllä hyvin selvästi julkisen keskustelun sävyssä.
    Ja kaiken tämän päälle vielä musliimit ja IS. Parasta olisi, jos nuo väkivaltaan taipuvaiset (IS ja ryssät) sotisivat keskenään!
    Missä on, missä on, mun Strömsjö?
    Tapani

  3. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Iltaa, folk!
    Oma apu paras apu! Tämä kommentti oli tarkoitettu Ilkka Uusitalon kirjoitukseen ”Hivuttamalla Natoon”.
    Jostain syystä kirjoitukseni kuitenkin takertui ”Odottaa hyväksyntää”-toimintoon. Siellähän se saattaa olla jumissa aina tuomiopäivään asti.
    Halusin kuitenkin saada alsterini julkiseksi, sen vuoksi kopioin sen tänne, oman pohjakirjoitukseni alle:

    ”Hyvä, että tervetullut keskustelu, Suomen suhteesta Natoon, on virittynyt, Suomen allekirjoitettua isäntämaa-sopimuksen k.o. puolustusjärjeston kanssa.
    Tapahtumaa on varmaan kiihdyttänyt setä venäläisen toiminta Ukrainassa. Onhan ”iivanoiden” käyttäytyminen, suvereenia naapurimaata kohtaan, ennen näkemätöntä.
    Samanlaista epäkunnioitettavaa käyttäytymistä venäläisten taholta on täällä lähempänäkin. Luuleeko joku tosissaan, että venäläiskoneiden Suomen ilmatilan loukkaamiset, olivat tahattomia tapauksia?
    Käsittääkseni tämän uhoamisen tarkoituksena on peloitella Suomeakin, ja yrityksenä vaikuttaa Suomen kannanottoihin, EU:n sanktio-päätösten yhteydessä.
    Ehkä itä-naapurin haaveena on saada Suomi yhtä alistuneeksi, kuin aikanaan 50-luvulla, jolloin ryssien kannanotot otettiin huomioon Suomen sisäisissäkin päätöksissä. Sen ajan perintö oli voimassa pitkän ajan. Muun muassa otettiin ryssien kanta huonioon jopa hallitustakin nimitettäessä. Kokoomus muistaa varmaan karvaasti menneen ajan ”hallitus-boikotin”.
    Tosiasia on, että Venäjän johtajien sanaan ei ole luottamista. Vielä näen mielessäni television välittämän kuvan presidenttimme vierailusta Putinin luona. Ystävällistä käden puristusta katsellessani, ajattelin mitä Putinin mielessä oikeastaan liikkui.
    Tarina Ukrainassa jatkuu yhtä epämääräisenä. Venäläiset eivät mitenkään ole sekaantuneet Ukrainan sisäiseen konfliktiin. Venäläisiä sotilaita ei ole Ukrainan separatistien joukossa. Ei… vaikka monilta eri tahoilta tulevat raportit selvästi osoittavat päin vastaista.
    Ja kun Ukrainan armeija on saanut vangiksi muutamia venäläisiä sotilaita, niin he ovat tulleet maahan eksyksissään, tahattomasti.
    Mitä setä venäläinen siis sanoo, sillä ei ole mitään yhteyttä heidän toimiinsa. Alun alkaen he ovat kieltäneet kaikenlaisen osallistumisensa naapurimaan tapahtumiin.
    Vielä näistä Suomen ilmatilan loukkauksista: Onko Suomen taholta esitetty minkäänlaista virallista protestia Venäjän johdolle? Onko vastausta tai valitusta, tapahtuman vuoksi, venäläisiltä saatu?
    Meidän paikkamme on lännen riveissa. Ihan hyvät lausunnot (joskin hyvin hienovaraiset) niin Stubb´ilta kuin Hagström´ilta! Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä.
    Silvon Tapsa”

    Tämä vaan sen vuoksi, ettei asia unohtuisi! Terveisin! Tapsa

Jätä kommentti

css.php