KUNNIAKASTA ARVOSTUSTA SUOMEN ARMEIJAN SAAVUTUKSILLE SOTIEN AIKANA

Näin vanhempana on kiinnostukseni isänmaamme historiaan todellakin herännyt. Johtuu varmaan osiltain siltä, että on enemmän aikaa ajatella esi-isiemme (ja -äitiemme) voiman-ponnistuksia itsenäisyytemme säilyttämisen puolesta.

Vahinko vain, ettei tämä kiinnostus virinnyt aikaisemmin, silloin kun vielä oli mahdollisuus kysellä vanhemmilta, minkälaisten elinehtojen kanssa he ovat elämäänsä eläneet.

Mutta näinhän se on… nuoruusvuosien aikana oli niin paljon ”toisenlaista” ajateltavaa. Eivätkä sen sukupolven aikuiset olleet niin halukkaita kertomaan kaikkea lapsilleen. Isämme ei ollut lainkaan halukas kertomaan sodan kärsimyksistä, vaikka hän oli ollut mukana kaikissa sodissa, aina talvisodasta lähtien.

Niinpä olen hankkinut niin paljon tietoa kuin mahdollista, hankkimalla Suomen sotia kuvaavia katsauksia ja filmejä.

Aikaisemmin olin tilannut Puolustusvoimien katsaukset, niin talvisodasta kuin myös jatkosodan katsaukset. Kaikki nämä, julkaisijasta johtuen, olivat hyvin propagandistisia. Rintamakuvaajien filmaamia, ja sen ajan peittelemätön ryssän viha, niinkuin siihen aikaan kuuluikin.

Äskettäin sain käsiini Valittujen Palojen julkaiseman viisi-osaisen DVD:n. Näissä reportaaseissa hieman tasapuolisemman neutraali ääniraita.

Ihmetellä täytyy Suomen menestys (vaikka lopussa hävittiinkin) vihollisen moninkertaista ylivoimaa vastaan.

Erikoisesti mieltäni liikutti osa Lapin sodasta, kun viimein sotilaamme nostivat Suomen lipun kolmen maan rajapyykille. Luulen, että se on sama pyykki vielä tänäkin päivänä. Ainakin se näyttää samanlaiselta betoni-monumentilta.

OppilastiedotJa vielä, kun katselin kameran silmillä säilytettyä maisemaa poltetusta Rovaniemen kauppalasta, en voi ymmärtää kuinka tehokkaasti esi-isämme uutisrakennuksessa etenivät! Kuvat niistä törröttävistä muurien savupiipuista oli otettu aivan sodan loppuvaiheessa (1944), Ja vuonna 1947, kun muutimme Rovaniemelle, en ainakaan minä lapsen-silmilläni nähnyt rakennuksissa merkkejä sodasta. Luonnossa ja metsissä kylläkin sitäkin enemmän. Muistan ainakin, kun leikimme löydetyillä ruudilla ja kiväärin patruunoilla. Ihme, että henki säilyi…

Ja vuonna -49. aloitin jo kansakoulun ensimmäisellä luokalla, isossa koulussa, jossa muistaakseni sanottiin olevan toista-tuhatta oppilasta.

Ja tästä se sitten alkoi…se elinikäinen oppiminen!  Terveisin!  Tapsa

 

4 kommenttia artikkeliin “KUNNIAKASTA ARVOSTUSTA SUOMEN ARMEIJAN SAAVUTUKSILLE SOTIEN AIKANA”
  1. avatar Tapani Silvo sanoo:

    Asian tarkennukseksi: Lappihan selvisi sodan jaloista vasta 1945. Wikipedian mukaan Suomen lippu nostettiin salkoon ”treriksröset”:illä vasta 27.4.1945.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota
    Sitäkin ihmeellisemmältä tuntuu suomalaisten jälleenrakennus-tahti Rovaniemellä!
    Silloin lapsena ei ollut ymmärrystä etsiä mahdollisia sota-tuhojen merkkejä, joten ei minkäänlaista mielikuvaa raunioista.
    Ainoa mieleenpainunut oli saksalaisen sotilaan hauta keskellä metsää, Mellalammelle johtavan polun varrella. Iso puusta tehty risti, johon oli ripustettu sotilaan kypärä.
    Tapsa

  2. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Moi ”Perluskooni”!
    Mistäs tuo Silvo on peräisin kun vanhempasi olivat Kokkosia?

  3. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Itse kuulun siihen sukupolveen, jonka isät vaarit, appiukot ja kavereiden vastaavat olivat sodassa. Appikko meni armeijaan 1939 pääsi siviiliin 1944, ollen kaiken aikaa etulinjassa. Heistä kukaan ei juurikaan halunnut kokemuksistaan kertoa, vaikka tietyssä vaiheessa olin kovinkin kiinnostunut. Osa tuntemistani oli sotainvalideja. Ihmeempää katkeruutta en heillä kellään havainnut. Heille vaikutti riittävän, että oli perhe ja töitä sekä toimeentulo. Kaupungin järjestämiin Itsenäisyysfantasioihin heitä ei olisi saanut ”heikoissa köysissäkään”. Olisivat nauraneet. Itselleni myös riittää, että saan vetää siniristin salkoon ja kunnioittaa vapaata isänmaata, jonka suomen sotilaat 1939-1945 säilyttivät. Myös koko väestö oli mukana taistelussa, olot olivat enemmän kuin ankeat. Silloin jouduttiin tinkimään paljosta, mitä nykykansalaiset eivät tunnu tajuavan, kun kaikki pitäisi saada yhteiskunnalta. Tietokirjallisuudesta löytyy paljon tietoa näistä vuosista.

  4. avatar Tapani Silvo sanoo:

    On hyvä pitää muistissa kärsimykset, joita esivanhempiemme sukupolvi joutui kokemaan, puolustaessaan maamme itsenäisyyttä.
    Kaikkien olisi hyvä tutustua mainitsemiini sota-ajan dokumentteihin. Ainakin henkilökohtainen arvostukseni ”isiemme” ponnistuksiin sai aivan uuden ulottuvaisuuden.
    Kuinka monet sen ajan nuoret kadottivat parhaat nuoruusvuotensa sodan vuoksi.
    Lauri: Sinun isäsi lailla, myös minun isälläni oli sama kohtalo. Normaalin varusmies-koulutuksen jälkeen, silloin kun normaalisti ”siviili” häämöittää, tulikin heti kutsunta kertaus-harjoitukseen, joka jatkui aina sodan syttymiseen saakka.
    Myös minun ”isäni” oli mukana kaikissa sodissa. Kirjoitin ”isän” lainausmerkein varustettuna, koska biologista isääni en ole koskaan tavannut. Hän kuoli muutama kuukausi ennen syntymääni (ei kylläkään rintamalla). Äitini meni uusiin naimisiin toisen ”isän ” kanssa. Tämä ”isä” myös haavoittui sodassa… onneksi vain jalkaansa.
    Suomalainen sotilas oli mielestäni taidossa ja suorituskyvyltään ylivoimainen, verrattuna Iivanan vastaavaan. Neuvostoliitto voitti ainoastaan suuremman asevoimansa ansiosta, sekä siksi että heillä oli enemmän ”liha-massaa” teuraaksi lähetettäväksi. Lisäksi vaikuttaa siltä, että sodan strateginen johto oli näyte suomalaisesta osaamisesta.
    Nykyajan Suomessa ihmetyttää, kuinka joku suomalainen voi myydä maata venäläisille? Maa-paloja, joita puolustettaessa on monen suomalaisen sotilaan veripisaroita vuodatettu!
    Terv! Tapsa

Jätä kommentti

css.php